torstai 1. helmikuuta 2018

Takapakkia ja kunnolla

Nyt on käynyt niin, että rasitin itseäni aivan yli rajojen ja juuri pahimmalla uupumuksen hetkellä sairastuin oireiden rajuudesta päätellen influenssaan. Tämä romahdutti vointini aivan totaalisesti, eikä olo ole lähtenyt lainkaan korjaantumaan vaikka influenssasta on jo kohta kuukausi.

Nyt ei ole oikein sanoja tähän tilanteeseen (ja suoraan sanottuna vitutuksen määrään). Ottaa rankasti päähän, koska rasitus oli tahallista. Mutta minkäs teet, olen vain ihminen ja välillä ei vaan kykene hillitsemään itseään jos vähänkin on energiaa tehdä jotain. Tämä juuri erottaa CFS-potilaan masennuspotilaasta. CFS-potilas usein pursuaa intoa ja elämänhalua, ja heti kun oireet vähänkin antavat periksi tulee tehtyä liikaa asioita jaksamiseen nähden. Tämä sitten kostautuu ennemmin tai myöhemmin voinnin romahtamisella, koska sairas keho ei jaksa. Jos romahduksen yhteyteen onnistuu saamaan vielä infektion, niin turpaan tulee ja kunnolla. On mahdollista, ettei siitä enää koskaan toivu ennalleen.

En nyt ala maalailemaan mitään piruja seinälle, mutta kyllä tämä tilanne huolettaa. En "tarkkaile jatkuvasti itseäni", "ryve itsesäälissä" tai "hysteerisesti suurentele asioita", kuten saan usein kuulla, vaan olen kylmäpäinen realisti. Infektiot ovat myrkkyä CFS-potilaalle ja se nyt on vain raaka fakta. Pitikin sattua näin huono tuuri.

Aika näyttää, jääkö tilanne pysyväksi. Kyllä tässä taas hermoja ja jaksamista koetellaan ihan kunnolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti